perjantai 12. joulukuuta 2014

Miten onnistuin viikolla 50

Emme kirjoittaneet tavoitteita tällä viikolla, mutta kerron mitä olemme tehneet tällä viikolla. Meillä oli torstaina joulumyyjäiset. Meillä oli myös enkun koe ja matikan koe. Katsoimme bilsassa videoita, jota olimme tehneet.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Harry Potter ja Feeniksin kilta kirjaesitelmä

J.K Rowlingin tekemä jännittävä fantasia kirja. Kirja kertoo Harry Potter nimisestä pojasta, joka on velho. Harryn kesä ei ole ollut kiva, kun hän ei voinut nähdä kaverejaan Ronia ja Hermionea. Harry oli muuten Vernon setänsä luona normaalissa maailmassa. Yhtäkkiä ankeuttajat hyökkäävät Harryn kimppuun ja siitä seuraa jotain ihan uutta.
Tämä fantasia kirja on ollut jännittävä ja välillä myös vähän yllättävä. Ainakin tähän mennessä mitä olen lukenut. Kirja sivuhenkilöitä ovat Ron, Hermione, Pimento, tiedät kai kuka ja monia muita. Päähenkilö on tietenkin itse Harry Potter.
Kirja sisältää jännittäviä kohtia ja tylsiä kohtia. Alku on vähän turhan pitkä ja tylsä, mutta kun siitä pääsee alkaa tapahtua. Suosittelen kirjaa kaikille jotka pitävät fantasiasta ja jännityksestä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 48

Aion tehdä kirjaesitelmäni valmiiksi keskiviikkoon mennessä. Aion lukea 20 sivua päivässä pulpettikirjaani tällä viikolla. Aion laskea ainakin 25 geometria aiheisia laskuja tällä viikolla. Aion oppia ainakin 5 uutta asiaa Afrikasta.

Kirjaesitelmä luonnos

 

 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Afrikka videon tavoitteet

Aion saada äänittettyä videon keskiviikkoon mennessä. Aion etsiä kaikki tarvittavat kuvat videolleni tiistaina. Aion löytää paljon kuvia nähtävyyksistä. Aion tehdä omasta mielestäni hyvän videon.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 47

Aion tehdä kaikki läksyt tällä viikolla. Aion lukea kirjaani ainakin 150 sivua tällä viikolla. Aion osata laskea vieruskulman keskiviikkkoon mennessä. Aion ehtiä äänittää Afrikka aiheisen esitykseni tällä viikolla.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 46

Aion käyttäytyä hyvin Yrityskylässä torstaina. Aion tehdä urakat tällä viikolla. Aion oppia geometriaa matikassa. Aion lukea ainakin 150 sivua tällä viikolla.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 45

Aion lukea ainakin 200 sivua kirjaani tällä viikolla. Aion laskea ainakin 25 matikassa tällä viikolla. Aion tehdä ainakin 7 vihkotehtävää tällä viikolla. Aion harjoitella matikkaa niin paljon että saan ainakin ysin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Tavoitteet viikolle 44

Aion lukea kirjaani joka päivä tällä viikolla 30 sivua. Tällä hetkellä olen vasta sivulla seitsemän, koska aloitin uuden kirjan. Aion oppia ainakin kuusi uutta asiaa Afrikasta tällä viikolla. Aion oppia tekemään yhteistyötä uuden ryhmäni kanssa tällä viikolla. Aion oppia ainakin 15 uutta sanaa englannissa tällä viikolla.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Tavoitteet viikolle 42

Aion saada bilsan kokeesta ainakin ysin tiistaina. Aion saada uintitestin läpi tällä viikolla. Aion hypätä kolmosesta ponkuilla tällä viikolla. Aion oppia ainakin 2 uutta asiaa matikassa.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Tavoitteet viikolle 41

Aion oppia kaksi uutta asiaa matikassa tällä viikolla. Aion laskea ainakin 35 laskua matikassa tällä viikolla. Aion saada enkun kokeesta ainakin ysin keskiviikkona. Aion oppia näyttelemään oman roolini draamassa tällä viikolla.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 40

Aion laskea tällä viikolla ainakin 30 laskua, jotka ovat lisätehtävissä. Aion laskea ainakin 6 vihkolaskua tällä viikolla. Aion olla kaikkien kaveri tällä viikolla. Aion harjoitella äikässä käsialaa tällä viikolla sen verran, että se on jonkin verran parempi.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 39

Aion saada matikan kokeesta ainakin ysin tällä viikolla. Aion oppia 4 uutta asiaa matikassa tällä viikolla. Aion oppia ainakin 6 uutta kasvia tällä viikolla. Aion saada kiusaamis videon valmiiksi ennen perjantaita.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 38

Aion oppia ainakin viisi uutta asiaa fykessä tällä viikolla. Aion laskea ainakin 40 laskua matikassa tällä viikolla. Aion selvittää metsäprojektissa aiheitteni tuntomerkit perjantaihin mennessä. Aion oppia ainakin 5 uutta asiaa historiassa tällä viikolla.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 37

Aion laskea ainakin 50 laskua matikassa tällä viikolla. Aion aion laskea ainakin 30 laskua sumdogissa tällä viikolla. Aion tehdä urakat tällä viikolla. Aion tehdä 6 vihkolaskua tällä viikolla.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 36

Aion laskea ainakin 200 laskua sumdogissa tällä viikolla.

Aion oppia ainakin 10 uutta sanaa enkussa.

Aion oppia matikkaa tällä viikolla.

Aion pelata hyvin jalkapalloa peleissä.

maanantai 25. elokuuta 2014

Tavoitteet viikko 35

Aion oppia kolme asiaa historiassa ja fykessä tällä viikolla.

En aio myöhästyä kertaakaan tunnilta tällä viikolla.

Aion tehdä hyvän esityksen historiassa tällä viikolla.

Aion tehdä kaikki läksyt tällä viikolla.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tavoitteet viikolle 21

Aion muistaa tehdä kaikki läksyt tällä viikolla.

Aion muistaa tehdä kaikki läksyt tällä viikolla.

En aio myöhästyä tällä viikolla koulusta kertaakaan.

Aion oppia uskonnossa, mitä on lähetystyö.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tavoitteet viikolle 15

Aion tehdä ainakin 20 laskua matikankirjaani tällä viikolla.

En aio myöhästyä kertaakaan tunnilta tällä viikolla.

Aion saada kipsattua ihmistyöni tällä viikolla.

Aion lukea pulpettikirjaani ainakin 25 sivua tällä viikolla.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tavoitteet viikolle 14

Aion laskea ainakin 30 prosenttilaskua tällä viikolla. Aion laskea ainakin 6 prosenttilaskua tällä viikolla. Aion muistaa tehdä kaikki läksyt tällä viikolla. Aion saada selville mitä ovat protestanttiset kirkot torstaihin mennessä.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tavoitteet viikko 12

Aion harjoitella matikan ainakin 4 tuntia.

En aio myöhästyä tällä viikolla kertaakaan tunnilta.

Aion muistaa tehdä kaikki läksyt tällä viikolla.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkku (pulpettikirjan esittely)

Me Rosvolat ja iso-Hemmin arkku on Sini Kolun kirjoittama kirja. Mielestäni tämä kirja on jännityskirja, koska tässä on paljon jännittäviä kohtia. Alussa rosvot tekevät suunnitelmia. Henkilöitä on todella paljon. esim. Hele, Hurja-Kaarlo ja Kulta-Pete. Kirja on hauska ja välillä jännittävä.

Aleksi

 

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tavoitteet viikko 11

Aion tehdä kaikki järjestäjän hommat tällä viikolla.

Aion laskea ainakin 20 laskua matikan kirjaani.

Aion saada tällä viikolla selville, mikä on Croquis-piirrustus.

Aion lukea ainakin sata sivua pulpettikirjaani tällä viikolla.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Tavoitteet viikko 8

Tällä viikolla pyrin viittaaman aina, kun tiedän vastauksen.

Aion saada tällä viikolla selville, mitä on murtolukujen laventaminen.

Aion saada selville, montako luuta ja lihasta aikuisella ihmisellä on.

Aion oppia äikässä suomenkielen murresanoja.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Tavoitteet viikko 7

Aion harjoitella historian kokeeseen niin paljon, että muistan muistan ainakin puole asioista keskiviikkoon mennessä.

En aio myöhästyä kertaakaan tunnilta tällä viikolla.

Aion harjoitella tällä viikolla matikan kokeeseen niin paljon, että saan ainakin ysin.

Aion tietää miten vesiä voi puhdistaa perjantaihin mennessä.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tavoitteet viikko 6

Aion laskea tällä viikolla matikankirjaani ainakin 30 laskua. Aion laskea tällä viikolla matikanvihkooni vähintään kuusi laskua.

Aion muistaa tehdä kaikki läksyt tällä viikolla.

Aion saada selville, miksi vesien rehevöityminen ja happamoituminen pitäisi estää.

Aion saada selville, mikä on konfirmaatio.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tavoitteet viikko 5

Aion oppia laskemaan desimaalilukujen jakolaskuja tällä viikolla. Aion oppia historiassa Antiikin Kreikan tieteitä ja taiteita tällä viikolla. Aion muistaa ottaa kouluun mukaan kirjani ja vihkoni. Aion lukea fyken koealueen ainakin kolme kertaa.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tavoitteet viikko 4

Aion osata selittää miten kevät tulee. Aion osata desimaalien kertolaskuja. Aion oppia tietoa sotivista kaupinkivaltioista historiassa. Aion oppia ihmisen biologiaa.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Tavoitteet viikko 3

Aion oppia numeraalit ja pronominit tällä viikolla. Aion muistaa ottaa kypärän mukaan joka päivä, kun tulen pyörällä kouluun. Aion muistaa ottaa kouluun myös heijastimen joka päivä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Tavoitteet viikko 2

Aion oppia kreikan historiaa historiassa. Aion osata ulkoa sivut 74-75 äikässä. Aion opiskella avaruutta tällä viikolla. Aion opikella desimaalilukuja matikassa.